![]() |
hefu |
Oli tarkoitus kokeilla tehdä itse tofua, mutta kun ei ollut sitruunamehua tai muuta juoksetetta, niin päädyinkin tekemään hefua. Hefuun ei tarvita muuta kuin öljyhampunsiemeniä ja vettä sekäpä hiukan aikaa.
Netistä löytyy ohjeita, itse tein tällä. Tein tosin puolta pienemmän annoksen, kokeilumielessä vain, eli laitoin 2,5 dl hampunsiemeniä ja vettä myös vastaavasti puolet vähemmän.
Yllättävän helppoa ja onnistuin koostiksessakin!
Annoin hefun muhia jääkaapissa tiiviisti käärityssä harsossa vain hetkisen, kun oli jo nälkä, mutta sitä pystyi silti leikkaamaan yllättävän hyvin ja pysyi kasassa paistaessakin ja kastikkeen seassa. :)
Tästä määrästä riitti miniannokset meidän 2- ja 5-vuotiaille sekä meille vanhemmille, joten tuplamäärällä ens kerralla mennään. Hyvää oli, vaikken edes nyt marinoinut mitenkään, vaan paistoin vain luomusipulin kanssa pannulla ja maustoin currylla ja paprikalla. Kookoskermassa muhi jonkin aikaa. Riisinä kokeilin uutta (?) Urtekramin luomubasmatiriisiä - sitä sai pikkuherra-kohta-9kk maistella myös.
Jälkkäriksi aamulla poikien kanssa lähimetsästä poimittuja mustikoita ja vattuja ja lisänä luomuomenaa (kaupan).
Tässä vielä vaihekuvia tuosta hefun valmistuksesta:
![]() |
tehosekoittimessa jauhetut hampunsiemenet ja vettä = hamppumaitoa |
![]() |
siivilän ja harson läpi valutettu/puristeltu hamppumaito |
![]() |
hamppumaito vesihauteessa kuumenemassa |
![]() |
hera alkaa erottua n. 15-20min |
![]() |
siivilässä harsossa hefumassa valumassa |
![]() |
Valmis hefu!! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti