Rautaisiin lettuihin tarvitset:
5 perunaa
puolikas parsakaali
1 dl kuivattua nokkosta
n. 2 rkl soijajauhoja
loraus öljyä
vettä
mausteita maun mukaan
öljyä paistamiseen
Raasta perunat ja parsakaali (varsi helppo raastaa) ja sekoita nokkosen, soijajauhojen, öljyn ja mausteiden kanssa. Lisää soijajauhoja/vettä, jotta koostis hyvä paistettavaksi.
Ruusukaali-krutonkilisuke:
Paista 4 osaan pilkotut ruusukaalit leipäkuutioiden (itse käytin joskus yli jääneitä, pakastamiani paahtoleivän reunoja) kanssa pannulla, mausta halutessasi esim. yrteillä.
Ohrasta on tullut minun suosikki <3
(Valkokastike on tehty luomumaitoon ja luomuvoihin, mutta sen voisi ihan hyvin korvata esim. kaurajuomalla, soijajuomalla tms.ja vaikka Keijulla tai muulla vegaanisella margariinilla. )
Jätäthän käynnistäsi kommentin :D
tiistai 29. tammikuuta 2013
Kasviskeitto ja valkosipulikrutongit
Helppo ja nopea keitto ja meiän lasten herkku.
Pakastimessa oli vielä paahtoleivän reunoja (cocktail-paloihin käytetty itse leipä), joten niistä syntyi nopsat valkosipulikrutongit keiton kaveriksi.
Isohkoon keittoon tuli (kaikki ainekset valkosipulia lukuunottamatta luomua, jota siis kyllä saa luomunakin:)
8 perunaa
1 kukkakaali
1 sipuli
3 porkkanaa
3 kynttä valkosipulia
yrttejä mausteeksi
Pilko ja keitä ainekset juuri ja juuri kypsiksi ja soseuta. (Joskus harvoin, jos en tee suurta kattilallista kerrallaan, höyrytän kasvikset, soseutan ja lisään nestettä vain sen verran, että tulee keiton näköistä. Höyryttämällä vihanneksissa pysyy ravintoaineet paremmin tallella kuin keittämällä vedessä.)
Itse en juuri suolaa käytä, kun suurin osa ruoista menee aina lapsillekin. Tähän keittoon laitoin oreganoa, muskottipähkinää, pippuria, sokeria ja ripauksen Herbamarea. Päälle ripottelin vielä kuivattua nokkosta.
Krutongit tein pilkkomalla paahtoleivän reunat pieniksi kuutioiksi ja paistoin rapeiksi pannulla neljän pilkotun valkosipulin kynnen kanssa.
"ih-hää, ih-hää" = lisää lisää! poikani 1v4kk
maanantai 28. tammikuuta 2013
Kurkumaisen appelsiininen seitan-couscous
Pitipäs suht pikaseen saada ruoka aikaiseksi ja gluteenijauhoja näkyi vielä olevan, niin seitania tuli taas..
Tarvitset:
Gluteenijauhoja
Mausteita
Öljyä
Soijakastiketta
Vettä
Tarkemmat ohjeet seitanin tekoon ja marinoimiseen löytyy esim. chocochilin ihanasta blogista!
Tein nyt vain fiilispohjalta, kiireessä, ilman marinointia. Sekoitin ensin gluteenijauhot ja mausteet, joita tällä kertaa olivat kurkuma ja curry, pippuri, herbamare ja kuivattu nokkonen. Sekoitin keskenään nesteet ja lisäsin ne kuivien aineiden sekaan ja vaivasin tasaiseksi pötköksi. Pilkoin paloiksi ja keitin n.45 min. Lisäsin sekaan loppuvaiheessa porkkanapaloja, jotka tarkoituksellisesti jäi pureskeltaviksi, ei liian kypsiksi. Lopuksi lisäsin couscousin loppulämmöille hautumaan ja extramauksi hieman appelsiinimehua, jota kerrankin oli.
Päälle vielä ripoteltuna kuivattua nokkosta.
Tulipa ihan hyvvää, lapsukaisille kelpas, niin olen tyytyväinen. :)
Ens kerraksi haluan kokeilla sekaan kikhernejauhoja, kikherneet on niin hyviä. :)

torstai 24. tammikuuta 2013
Vegaanit suklaacupcaket
Teki mieli suklaista herkkua.. Kaapissa lojui, kumma kyllä, tumma suklaa ynnä muita tarvikkeita, joten tällaista jälkeä tuli.. Vastuulliselle kuluttajalle myös helppoa ja mahdollista tehdä luomuna (paitsi sooda),
Munattomat, maidottomat, vegaanin cupcaket
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl vaniljaa
1 1/2 tl soodaa
3 rkl kaakaojauhetta
1/2 dl öljyä/Keijua
2 dl vettä/kauramaitoa tms
1-2 banaania (itse laitoin vain 1 banaanin, mutta enemmän suklaata)
n. 75g tummaa suklaata
Kuorrute
100g Keijua tms.
6 dl tomusokeria
2 rkl pakastemustikan sulamisvettä väriksi
vaniljaa ripaus
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää niihin keskenään sekoitetut rasva, neste, suklaa ja banaanit. Annostele muffinssivuokiin ja paista 175C n.25 minuuttia.
Vatkaa kuorrutteen margariini kuohkeaksi ja lisää tomusokeri ja vanilja. Lisää lopuksi nestettä, vähän kerrallaan, kunnes koostis on sopiva. Vatkaa vielä n. 5 min. Laitoin näihin mustikkaa väriksi.
Kuorruta jäähtyneet pikkukakkuset. :)

Naminami linssi-sipuli-currypiirakka
Olen leivontakiellossa tavallaan, mutta ajattelin, että suolaisia ei lasketa.. :-p Eli teinpäs mitä kaapeista löytyy-periaatteella lähes täysin luomuaineksista tehdyn linssi-sipuli-curry-piirakan. Curry ei tällä kertaa ollut luomua eikä sipuli, muuten juu. Vegaanin version saa helposti korvaamalla voin kasviöljyllä ja jugurtin vaikkapa soijajugurtilla tms. Tuli hyvää, vaikka itse sanonkin:)
Pohjaan tuli
150g voita
3 dl vehnäjauhoja
maun mukaan currya
3 rkl vettä
Täytteeseen löytyi
n. 1-2 dl keitettyjä linssejä
maun mukaan sipulia, laitoin yhden ison (freesasin pannulla kun oli muutenkin ruoanlaitto meneillään)
(valkosipulia oisin laittanu jos ois ollu)
n. 1dl maustamatonta jugurttia
n. 1 rkl perunajauhoja
mausteeksi currya, kurkumaa, pippuria
Huoneenlämpöisen voin sekaan nypitään vehnäjauhot, joihin on sekoitettu curry. Vesi lisätään ja sekoitetaan nopeasti taikinaksi. Annetaan olla kylmässä n. 15 min.
Täytteen aineet sekoitetaan ja maustetaan maun mukaan.
Uunissa 200C n. 30 min.
Kohta luvassa cup cake- resepti..
Aurinkoista viikon jatkoa!
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Seitanpihvit valkosipuli-ananas-kastikkeessa kera paistettujen pinaattiperunaviipaleiden:)
Oi, nää oli hyviä. Päivittelen tässä kuvia ja löysin tämmöisen kuvan, jota en ollut vanhaan blogiini edes laittanut.
Eli eka kokeiluni seitanista. Tein gluteenijauhoista 4 pihviä, maustoin aika miedosti. Laitoin pihvit uunivuokaan, kasviskermaan, jossa valkosipulia paljon ja kaapista löytynyttä ihanaa Bionan luomuananasta. Lisukkeeksi tein luomupinaattisia luomuperunaviipaleita.
Hirmu blogin päivittely meneillään :D
Helou! Blogin päivitysinto iski, lähinnä kuvien etsiminen käynnissä, jotta olis mielekkäämpää lueskella juttuja. Kysele, jos kaipailet ohjetta ja kommentoi kiitos muutenkin käyntisi jälkeen. Tämän illan tavoitteena on saada kaikkiin teksteihin kuvat paikalleen, joten kommentoi, jos kuvaa ei jossain ole. Kiitos:)
Kaunista viikon jatkoa kaikille tämän kuvan myötä,
viime viikonlopun retkeltä meren jäällä:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)